Alajärvellä
6-7.7.2018

Kaija Kärkinen & Ile Kallio duo

Kaija Kärkinen ja Ile Kallio aloittivat yhteisen musiikillisen matkansa Hullusta yöstä v. 1991.
Siitä lähtien pari on keikkaillut ahkerasti sekä bändin kanssa että duona. Kaija Kärkinen ja Ile Kallio ovat julkaisseet yhdessä seitsemän studioalbumia, joita on yhteensä 183.000 kappaletta.Vastaavaan menestykseen yltänyttä lauluntekijäpariskuntaa ei Suomesta löydy.

Vuonna 1995 julkaistun ensilevyn hitti Sade toikin kaksikon kerralla koko kansan tietoisuuteen. Siitä lähtien jokainen julkaistu albumi on tuonut lisää nimikkeitä Kaijan ja Ilen meriittilistaan, mm. Täysikuu, Aurinko nousee taas, Valkoiset valheet, Jan ja Kuka saa kyyneleet. Uusin albumi, Köyhän naisen paratiisi, julkaistiin maaliskuussa 2012. Levyllä on omien kappaleiden lisäksi covereita, jotka ovat vuosien varrella kulkeneet mukana, sydämessä ja keikoilla. Suomenkieliset tekstit ovat yhtä lukuunottamatta Kaijan käsialaa.

Ile vaikuttaa myös Big Rock Bandissa. Kaija Kärkinen & Ile Kallio on luottoesiintyjä tilaisuuteen kuin tilaisuuteen.

 
 

JAPO

Huvila-Seppälä

Mäkelä Alun sivuille

ABC Alajärvi

Alajärven Lämpö

Metsänhoitoyhdistys

Saltexin sivuille

Kujakon

Nordin sivuille

Rakennusliike Ranta

Ruukin sivuille

S-Market

Alajärven Sahkön sivuille

Saarenpää Oy

Keitele Group

Tämä sivusto on tehty JAPO WebEditorilla